Kuinka Luoda Toimiva Työpaikkakulttuuri?

01.02.2024

Ensinnäkin sanotaan se nyt suoraan. Työpaikkakulttuuri on se juttu, joka tekee työstä joko taivaallista tai tuskallista. Työpaikkakulttuurin positiivinen ilmapiiri, tekee työpäivistä paljon mukavampia. Nimittäin, vaikka hommia paiskitaan työpaikoilla tosissaan, ei siellä silti tarvitse olla kuin pönöttävä pingviini.

Työpaikkakulttuurin johtaminen.

Pohjimmiltaan työpaikkakulttuuria johtaa yrityksen missio ja johtajat. Kuitenkin muistetaan nyt se, että vaikka missio voi olla keskeinen osa työpaikkakulttuuria, se ei yksinään määrittele sitä kokonaisuudessaan.

Kuvittele porukka, joka ei ole vain työtiimi, vaan yhteisö. He eivät vaan tee hommia yhdessä, vaan he pyrkivät jatkuvasti yhdessä korkeammalle, haastavat itseään ja toisiaan, ja yrittävät joka päivä olla parempia kuin eilen.

Heillä on avoin meininki eikä ole sellaista pelkoa, että jos kerron poikkeavan idean, niin saan kenkää. Vaan kaikki ovat vapaita heittämään ideansa ilmaan ja keskustelemaan niistä.

He tykkäävät oppimisesta. Ei oo niin, että opettelu loppuu kun saadaan perehdytys maaliin. He kouluttavat itseään jatkuvasti, kokeilevat uusia juttuja ja ottavat oppia virheistään. Mitä enemmän tietoo ja taitoo, sen parempi? Elikkäs tässä käsi kädessä kulkee myös ajatus että oma oppi, on kaikkien oppi. Kukaan ei pihistele omista tiedoistaan, vaan jakaa niitä avokätisesti muiden kanssa. Tiedon virtaaminen vapaasti on kuin huomaamaton voima, joka tekee kaikista vahvempia.

Kokeilukulttuuri kunniaan. He heittävät rohkeasti uusia ideoita ilmaan ja katsovat, mitä tapahtuu. Jos ei toimi, ei se haittaa, koska he oppivat siitä ja miettivät, miten asioita voisi kehittää. Joskus pieni peiliin katsominen voi myös olla se paras juttu.

Ei pidä myöskään unohtaa niitä pieniä askelia eteenpäin! Jos he epäonnistuvat, he kokeilevat uudestaan, ja joskus he tekee asiat vähän paremmin. Se, että arvostaa yhdessä jokaista pientäkin voittoa ja oppii niistä, se on ihan älyttömän tärkeää.

Unohtamatta johtoa. Johto ei ole vaan siellä jossain toimistolla, vaan he ovat oikeasti yhtälaialla täysillä mukana hommissa.

Ylläoleva yhteisö kuulosti aika hyvälle? Sen saavuttaminen ei ole mahdottomuus ollenkaan koska kaiken kaikkiaan jatkuvan parantamisen meininki on vaan sellainen juttu, joka pitää jokaisen liikkeessä, tuottaa tulosta ja kehittää yhteisöä jatkuvasti. Vanha sanonta kuuluu, metsä vastaa kuin sinne huudetaan, siksi suositellaankin pitämään niin sanotusti tunnelman katossa. Kannustava ja positiivinen asenne antaa hyvän selkärangan työpaikkakulttuurille mutta tässä vielä….

…Yhteenvetona huomioon otettavat asiat taivaallisen työpaikkakulttuurin edistämiseksi:

Taitojen tiedostaminen

  • Ymmärrä tiimisi jäsenten erilaiset vahvuudet ja taidot.

  • Hyödynnä näitä eroavaisuuksia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.

Jatkuvan parantamisen kulttuuri

  • Arvioi ja kehitä jatkuvasti työskentelytapoja ja prosesseja.

  • Kannusta innovointiin ja kehittymiseen kaikilla tasoilla.

Avoin ja kannustava ilmapiiri/viestintä

  • Luo turvallinen ympäristö, jossa ideoita ja parannusehdotuksia voi esittää vapaasti.

  • Anna ja vastaanota palautetta avoimesti ja kunnioittavasti.

  • Kannustaa avoimeen viestintää ja kuuntele työntekijöiden mielipiteitä ja huolia. (Terapeutti työntekijöille ei tarvitse olla mutta kannustava ja empaattinen johtamistyyli luo luottamusta ja tukee avoimuutta työpaikalla)

Jatkuva oppiminen

  • Pyri jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen.

  • Osallistuta työntekijöit koulutuksiin, mentorointiohjelmiin

Tiedon jakaminen

  • Jaa tietoa ja oppimista ja kannusta työntekijöitä samaan.

  • Hyödynnä sisäisiä koulutuksia ja keskustelufoorumeita tiedon levittämiseen.

Pienten parannusten arvostaminen

  • Huomioi ja arvosta pieniä, päivittäisiä parannuksia.

  • Ymmärrä niiden vaikutus organisaation tai tiimin tehokkuuteen ja tuloksiin.

Kokeilukulttuuri

  • Rohkaise uusien ideoiden ja lähestymistapojen kokeilemista.

Johdon tuki

  • Sitoudu päättäjänä jatkuvan parantamisen kulttuuriin.

  • Tarjoa resursseja, kannustimia ja osoita esimerkkiä omalla toiminnallasi.

Järjestelmällinen ja jatkuva arviointi

  • Arvioi säännöllisesti prosesseja, toimintatapoja ja tuloksia.

  • Tunnista kehityskohteet ja parannusmahdollisuudet.


Kannustetaan organisaatioissa siis kokeiluihin, heitetään hullut ideat ilmoille ja pidetään hauskaa matkan varrella. Ja jos jokin menee mönkään, niin ei se mitään, opitaan siitä ja mennään eteenpäin. Tärkeintä on, että töissä jokainen viihtyy ja se heijastuu siihen, miten yrityksessä johdetaan, viestitään sekä opitaan yhdessä sillä se tuottaa TULOSTA.

// Roosa