Työpaikkailmoitus on rekrytoinnin kulmakivi

Palvelu sisältää yhden tunnin kickoff-tapaaminen HIRMUn asiantuntijan kanssa etänä tai kasvotusten, jossa käydään läpi työtehtävä, tärkeimmät osaamisalueet ja kriteerit sekä työnantajan vetovoimatekijät sekä uramahdollisuudet. Tämän jälkeen HIRMU tuottaa houkuttelevan, innostavan ja brändin mukaisen työpaikkailmoituksen tiettyyn positioon.

Hyvällä työpaikkailmotuksella puhuttelet oikeaa hakijaprofiilia, saat hyviä hakemuksia ja rakennat työantajamielikuvaa. 

Työpaikkailmoituksen laadukkuudella on suoraan vaikutusta ilmoituksen löydettävyyteen, saapuvien hakemusten määrään, hakijoiden laatuun sekä työnantajakuvaan.

Monilla rekrytointisivuilla hakijoiden on mahdollista tilata itselleen hakuvahteja, joten on erittäin tärkeää huolehtia laadukkaasta sisällöstä kanavakohtaisesti. Kannattaa myös muistaa, että alkuviikosta yleisesti vieraillaan rekrytointisivustoilla eniten, joten hakuaikaan kannattaa sisällyttää mahdollisimman monta maanantaita.

Puhutellakseen haluttua hakijakuntaa työpaikkailmoituksen sisältö on mietittävä yhä kohdennetummin ja tehtävästä kerrottava entistä konkreettisemmin ja symmetrisemmin: tarjottavat ja toivottavat elementit on oltava tasapainoisessa suhteessa. Tämä balanssi saa näkyä jo ilmoitustilan käytössäkin!

Miten tarkkaan tunnistat teidän yrityksen hakijaprofiilin?

Jotta työpaikkailmoitus vetoaisi lukijaan sen täytyy olla tyyliltään ja sävyltään sopiva juuri sellaisille henkilöille, joita yrityksesi haluaa tavoittaa. Mieti minkä luonteisen henkilön yrityksesi haluaa, ja tee sisältö niin, että se vetoaa tähän toivottuun henkilöön. 

Minkälainen on hyvä työpaikkailmotus?

Hakukoneoptimoitu sisältö

Hakukoneoptimoidun työpaikkailmoituksen titteli on konkreettinen, ytimekäs ja yleisesti käytetty. Vaikka Myyntininja kuulostaa erottuvalta, eivät potentiaaliset hakijat tee hakuja tällä tehtävänimekkeellä. Jossain tapauksissa, jos kyseessä on laaja tehtävänimike, autat hakijaa tarkentamalla tehtäväalueen tittelin perään esimerkiksi Myyntipäällikkö, Saas-palvelut.

Hakukoneoptimoinnissa teksti ratkaisee ja tehtävän kannalta olennaisia sekä tärkeimpiä avainsanoja kannattaa hyödyntää ilmoitustekstissä monipuolisesti. Voit esim. luetella erilaisia tarvittavia teknologioita tai käytettäviä työkaluja. Voit myös lisätä ilmoitustekstin loppuun avainsanalistan olennaisimmista osaamisista.

Yrityksen arvot ja kulttuuri

Myy yritys! Ilmoituksessa kannattaa mainita yrityksen kulttuuri ja arvot. Hyvän ilmoituksen tyyli ja sävy heijastavat yrityksen kulttuuria. Siitä aistii, että se kertoo todellisesta arjesta.  Tämä auttaa potentiaalisia hakijoita ymmärtämään, mitä yritys edustaa ja mikä sen tärkein päämäärä on. Tämä voi auttaa houkuttelemaan hakijoita, jotka arvostat juuri samanlaista yrityskulttuuria. 

Persoonallisuus

Persoonallisuus voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että ilmoitus aidosti heijastaa työnantajaa, jonka tehtävästä siinä ilmoitetaan. Persoonallisuutta voidaan tuoda esiin kuvaamalla kiinnostavia ja konkreettisia seikkoja yrityksen kulttuurista, arjesta, syntytarinasta, henkilöstöstä tai täytettävän roolin tehtävänkuvasta.

Harrastaako toimiston väki jotain yhteistä? Järjestetäänkö säännöllisiä pizza perjantai-lounaita tai afterworkejä? Juhlitaanko viikon epäonnistumisia skumppalasit kädessä? Onko harjoittelijan hyvä idea mahdollisesti jo ensi viikon käytäntö?

Aito ja rehellinen

Kun kirjoitat työpaikkailmoituksen selkäsuorana, se on käytännönläheinen, samaistuttava ja helposti ymmärrettävä. Kun työpaikkailmoitus antaa riittävästi tietoa tehtävän sisällöstä ja sen vaativuustasosta, säästetään niin hakijan kuin rekrytoijankin arkea.

Hyvästä ilmoituksesta selviää myös, miksi ja millaiseen tilanteeseen rekrytointi tehdään. Työn arjen ja työtehtävien lisäksi työpaikkailmoituksesta olisi hyvä tulla ilmi, mitä tehtävään valittu henkilö saa yrityksestä vastineeksi työpanokselleen.

Attention!

Myy työpaikka! Saat paremmin hakemuksia, kun kerrot ensimmäisenä selkeästi, mitä olet etsimässä. Työnkuvauksessa kerro olennaisimmat työtehtävät ja vastuualueet, joita henkilö tulee hoitamaan työssä. Kuvaile samalla lyhyesti työympäristöä, työvälineitä ja mahdollista tiimiä, jonka kanssa uusi työntekijä tulee työskentelemään. Yritä saada työnkuvaus kuulostamaan mahdollisimman houkuttelevalta. 

Ole realistinen vaadittujen taitojen kanssa ja mieti, mitä osaamista tehtävässä aidosti tarvitaan ja mitkä ovat vain plussaa. Moni potentiaalinen hakija saattaa jättää hakematta, jos vaatimuslista on liian pitkä.  

Kevyt ulkomuoto

Tehokas työpaikkailmoitus on lukijalle helppo silmäillä. Ilmoituksen rakenne on looginen ja teksti selkeää, jolloin potentiaalisen hakijan on helppo löytää kaikki olennaisimmat asiat tekstistä.

Bullet pointien käyttö on esimerkiksi hyvä keino luettavuuden näkökulmasta, kunhan bullettien sisällön pitää lyhyeänä ja ytimekkäänä. 

Kerro työpaikkailmoituksessa ytimekkäästi vain olennaisimmat tiedot ja kerro haastatteluvaiheessa lisää. Yleisesti A4 on hyvä pituus työpaikkailmoitukselle.

Palkkamalli

Palkka-avoimuus puhuttaa erityisen paljon tänä päivänä ja se kannattaa ottaakin tosissaan. Tutkimukset puhuvat avoimuuden puolesta. Avoimuus on vetovoimaista. Jopa väljä palkkahaitari lisää ilmoituksen kiinnostavuutta. Jos tämäkin on vielä liikaa, voi aina luvata, että hakija saa soittaessaan tiedon palkkatasosta, mutta mieluummin palkkamallin (esim. pohjapalkka+provisio) ilmoittaa jo ilmoituksessa. 

Vältä kliseet 

Tarjolla kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista, dynaaminen kulttuuri, se kuuluisa näköalapaikka, kilpailukykyiset edut ja yhteen hiileen puhaltava tiimi. Kiireessä sitä eksyy käyttämään helpoimpia fraaseja, mutta loppujen lopuksi nuo eivät oikeastaan kerro yhtikäs mitään. Tehdäänkö diili? Parannetaan maailmaa ja alaa jättämällä kliseet kokonaan pois. 

Ymmärrä flow

Työn omaksi kokeminen, työn merkityksellisyys, mahdollisuus kehittyä ja oppia ravitsevat sisäistä motivaatiota. Arjen sujuvuus, flow, viihtyvyys ja vähintäänkin osittainen vapaus valita työn tekemisen muoto ovat asioita, joista kannattaa kertoa. Kun ihmiselle tulee tunne, että työ ja muu arki on sovitettavissa yhteen ja työ sopii omaan elämäntyyliin, ollaan jo pitkällä!

Selkeät hakuohjeet

Kirjoita tarkat ja yksityiskohtaiset ohjeet – pidä kuitenkin hakeminen helppona ja vältä loputtomia lomakkeita mahdollisuuksien mukaan. Muista kertoa myös miten työnhakuprosessi etenee – haastatteletteko jo ennen hakuajan päättymistä?

Työpaikkailmoitukseen olisi hyvä laittaa myös tehtävään liittyvän yhteyshenkilön tiedot (sähköpostiosoite, puhelinnumero ja soittoaika, jos tarpeellinen) hakijoiden lisäkysymyksiä varten. Yhteyshenkilöksi voi laittaa esimerkiksi tiiminvetäjän, sillä hänellä on tarkkaa tietoa haetun tehtävän työnkuvasta ja tiimin työskentelykulttuurista.

Älä unohda kuvia

Paras kuva työpaikkailmoitukseen on sellainen, jossa on oikeita työntekijöitänne oikeassa työympäristössä. Kuvassa on tärkeää olla ihminen tai ihmisiä, jotta se on samaistuttava. Valitse kuva, jossa esiintyy työntekijöitänne hyvällä fiiliksellä.

Muista pyytää kuvissa esiintyviltä työntekijöiltä lupa kuvan käyttämiseen.

Lähetä meille yhteydenottopyyntö